Television ja muun elektroniikan asettelu osana sisustusta

Elektroniikkaan ja elektronisiin laitteisiin intohimoisesti suhtautuvat ihmiset joutuvat yleensä törmäyskurssille sisustusintoilijan kanssa. Elektroniikkaihminen haluaa kodin tärkeimmän elektronisen laitteen olevan teknisesti täydellinen ja se tulee sijoittaa kodissa niin, että äänentoisto ja katselukulma ovat optimaaliset. Ulkonäköseikat ovat toissijainen asia. Sisustajalla tilanne on taas täysin päinvastainen. Elektroniikka olisi saatava osaksi sisustusta, eivätkä laitteet saa rikkoa harmonista kokonaisuutta.

Näiden molempien edellä mainittujen, toisinaan hyvinkin vastakkaisten toiveiden täyttäminen ei ole mitenkään mahdotonta. Esimerkiksi television ei tarvitse olla koko huoneen keskus vaan luonteva osa olohuonetta. Sisustusasiantuntijat antavat hyviä vinkkejä television sijoittelusta ja näitä asioita käymme tässä artikkelissa läpi. Jokaiselle kalustellee ja elektroniselle laitteelle löytyy luonteva paikka kodista, kun sisustukseen suhtaudutaan luovasti ja mietitään yhteisesti hyväksyttäviä ratkaisuja.

Elektronisten laitteiden valinta sisustuksen mukaan

Ensimmäisiä asioita, mihin elektroniikkalaitteiden intoilija joutuu myöntymään, on sisustuksellisuuden ottaminen laitteiden valintaperusteeksi. Suuri musta televisio tai stereosarja ei yksinkertaisesti esimerkiksi pastellisävyiseen sisustukseen. Tällöin laitteiden on oltava sävyiltään hillitympiä. Valkeaa sisustukseen sen sijaan on mahdollista sovittaa vastakohtaa edustavia mustia sävyjä.

Television sijoituspaikka on usein suurin haaste. Se edustaa olohuoneen keskiötä, jonka äärelle kokoonnutaan, mutta se ei saa varastaa kaikkea huomiota. Ensimmäinen pohdittava asia on tilan kokonaisvärimaalima. Tämä lähtee seinien värityksestä ja kuvioinnista, mikäli käytetään tapetteja. Seinien väri- ja kuviomaailman valinnanvapaus on lähes rajaton. Esimerkiksi https://www.kotitapetti.fi/ verkkokaupan tapettivalikoiman on valtava ja tämän lisäksi on mahdollista teettää omista valokuvista täysin yksilöllisiä tapetteja. Seinäkuvioiden valinnan jälkeen on aika miettiä muita sisustuselementtejä, jotka sopiva valittuun seinäkuvioon. Tämä koskee myös tilaan sijoitettavia elektronisia laitteita.

Mikäli laitteet ovat jo olemassa, voidaan joutua rakentamaan uusia kotelointiratkaisuja itse laitteeseen tai erilaisilla sisustuselementeillä voidaan piilottaa raskaan väriset ja sopimattomat laitteet tyylikkäisiin huonekaluratkaisuihin. Tällaisissa tapauksissa voidaan joutua pyytämään apua huonekalupuusepältä, joka valmistaa mittojen mukaan sopivan huonekalun. Tämä huonekalu, esimerkiksi kirjahylly, voi sisältää näppärät tai mittojen mukaan valmistetut tyylikkäät kehykset stereolaitteille, jotka kuitenkin mahdollistavat laitteen vaivattoman käytön. Toinen vaihtoehto on uudistaa elektroniikkaa ja hankkia sisustuksen värimaailmaan sopivia laitteita.

Miten sijoittaa television sisustuksessa?

Kodeissa television sijoittelupaikka on yleensä käytännön syistä olohuoneen keskiö ja siten hallitseva elementti. Tätä hallitsevuuden tunnelmaa voidaan tasoittaa valitsemalla tilaan sellainen televisio, joka hallitsemisen sijasta omaakin sisustuksellisia piirteitä ja toimii tilan yhtenä luontevana osana hallitsijan sijaan.

Television lopullinen sijoituspaikka on harkittava huolellisesti. Se ei saa sijaita lähellä tarjoilupöytiä eikä suoraan ikkunoiden heijastuksen alaisena. Liiallinen luonnonvalo ja ikkunat häiritsevät television katselukokemusta. Toisaalta useat laadukkaat televisiovalmistajat tarjoavat nimen omaa sisustukseen sopivasti muotoiltuja televisiota, jotka osaavat myös automaattisesti säätää kuvan luonnollisuutta kirkkaan luonnonvalon tilassa. Tällaiseen televisioon kannattaa investoida saadakseen kirkkaaseen tilaan sijoitetusta televisiosta parhaimman katselunautinnon.

Usein yksi parhaimpia valintoja on sovittaa televisio valittuihin huonekaluihin. Kuten aiemmin mainittiin, huonekaluja voidaan tilata tai muokata mittojen mukaisiksi ammattitaitoisen puusepän avulla. Toisaalta televisioita on myös saatavilla erilaisilla verhoiluilla, esimerkiksi puun värisiä tai kirkkaan valkoisia. Vaihtoehtoisesti tyylikkäät seinäkiinnikkeet mahdollistavat television sijoittamisen vapaalle seinätilalle. Tällöin tulee huolehtia, että kiinnike mahdollistaa erilaiset kaltevuudet, jotta televisiota voidaan katsoa huoneen eri kulmista.

Yhteenveto

Elektronisten laitteiden sijoittelu kodissa ei tarkoita sisustuksellisuudesta tinkimistä. Sisustajalla ja elektroniikkaharrastajalla on lukuisia erilaisia mahdollisuuksia yhdistellä tyyliä ja tekniikkaa. Avoimesti ja luovasti asiaan suhtautuen saadaan elektroniset laitteet osaksi tyylikästä sisustusta.