Tauluja ja digikehyksiä sulassa sovussa

Kodin sisustuksessakin aletaan hyödyntämään yhä enenevissä määrin teknologiaa. Enää kotia ei sisusteta perinteiseen tyyliin pelkillä julisteilla ja tauluilla. Julisteita ja tauluja käytetään runsaasti kodin sisustuksessa. Taide on arvossaan, eikä tule varmasti koskaan menettämään arvoaan. Nyt kodin sisustuksen uusi trendi on yhdistää vanhaa ja uutta eli entisaikojen tunnelmaa ja modernia aikaa. Se onnistuu erityisen hyvin, kun hankit seinällesi upeita tauluja ja yhdistät ne nykyaikaisiin digikehyksiin. Moniulotteiset taulut voivat kertoa esimerkiksi entisaikojen elämästä, kun taas kehyksessä voi olla sinun perheestäsi kertovia kuvia, jotka vaihtuvat aina tietyin väliajoin. Tauluja näkyy siis yhä edelleen kotien seinillä, eivätkä ne tulee varmasti ikinä katoamaan. Perinteistä maalaustaidetta harrastetaan nimittäin yhä tänä päivänäkin. On kuitenkin selvää, että digikehykset ja muunlainen teknologian hyödyntäminen sisustuksessa alkaa nostamaan päätään yhä enemmän. Tänä päivänä ihmiset haluavat, että kodit ovat älykoteja, jolloin suuri osa kodin irtaimistosta on teknologiaa hyödyntävää. On kuitenkin mahtava idea yhdistää digikehykset ja taulut, jolloin kotiin saa tuotua mukavaa ja persoonallista tunnelmaa.

Näytä persoonallisuutesi sisustuksessa

Tauluja on maalattu niin pitkään kuin ihmiset vain muistavat. Niitä myydään yhä tänä päivänä sisustusliikkeissä ja taidegallerioissa. Myös omista valokuvista on mahdollista teetättää taulu ja sellainen onkin hyvin suosittua, jos halutaan tallettaa esimerkiksi lomamuistot taulun muotoon. Nyt sinun ei kuitenkaan tarvitse valita vain yhtä kuvaa niiden satojen lomakuvien joukosta, sillä voit hankkia kohtalaisen suurenkin digikehyksen, jonka voit asettaa näyttämään useita kuvia.

Digikehykset ovat siis tämän päivän juttu, sillä ne mahdollistavat persoonallisten kuvien näyttämisen jatkuvasti. Digikehys on varmasti myös sellainen sisustuselementti, johon vieraasi kiinnittävät huomiota kotiisi tullessaan. Toki kehykseen voi laittaa näkymään myös esimerkiksi maalausten kuvia. Jos olet oikea taidefani, on tällainen erittäin persoonallinen vinkki sinulle. Hyödynnä siis rohkeasti uutta ja vanhaa sisustuksessasi ja pyri saamaan ne toimimaan sulassa sovussa juuri oikealla tavalla sinun kodissasi.

Oikeat sisustusratkaisut löytyvät vain kokeilemalla ja joskus sisustusta voi joutua muuttamaan monta kertaa ennen kuin kaikki kotiin halutut tavarat ja sisustustarvikkeet sopivat hyvin yhteen. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä kokeileminen on hauskaa ja siinä sivussa voi löytää uusia tapoja sisustaa. Uskalla siis olla rohkea ja näyttää omaa persoonallisuuttasi omassa kodissasi. Sinun kotisi on sinun ja saat laittaa sinne esille juuri sellaisia tavaroita kuin sinä haluat!