Älykello, aktiivisuusranneke vaiko urheilukello? – Tutustu ja tee oma valintasi

Erilaiset ranteisiin kiinnitettävät rannekkeet ja kellot ovat nostaneet suosiotaan viimeisten vuosien aikana. Rannekkeiden välillä on kuitenkin paljon eroja ja niitä käytetään eri tarkoituksiin. Urheilukello on nimensä mukaisesti pääsääntöisesti urheiluun käytettävä kello. Sen avulla voidaan arvioida urheilusuoritus, tarkistaa kaloreiden kulutusta sekä mahdollisesti laskea askelia niin haluttaessa. Urheilukellon voidaan sanoa sopivan erityisen hyvin aktiiviselle liikkujalle, joka haluaa saada paljon tietoa omasta aktiivisuudestaan. Urheilukellon avulla voidaan tarkastella myös kehon palautumista rasituksen jälkeen. Se näyttää sydämen sykkeen, josta voidaan tietysti laskea se, kuinka nopeasti syke laskee urheilusuorituksen jälkeen. Urheilukellon tarkkuutta voi nostaa erilaisilla lisätarvikkeilla, kuten esimerkiksi sykevyöllä tai -sensorilla. Se asetetaan rinnan ympärille, jolloin sykkeestä saadaan vieläkin parempaa tietoa.

Urheilukellon edullisempi versio on aktivisuusranneke. Kuten nimikin jo kertoo, sen avulla voidaan seurata ihmisen aktiivisuutta. Se sopii hyvin aloittelevalle liikkujalle tai satunnaiselle kuntoilijalle. Aktiivisuusrannekkeen tarkoituksena on seurata kaloreiden kulutusta sekä askelmäärää.

Älykello taas on tehty helpottamaan arkea. Sen suosio on melkeinpä räjähtänyt käsiin, sillä älykellojen ominaisuudet kehittyvät jatkuvasti ja saavat kuluttajat innostumaan niistä. Jos älykellon yhdistää matkapuhelimeen, voi älykelloon vastaanottaa silloin viestejä ja puheluita. Sillä voi myös lukea sähköposteja. Kaikki tämä helpottaa huomattavasti tavallisessa arjessa toimimista, kun puhelinta ei tarvitse kantaa mukanaan jatkuvasti. Älykelloa voi myös käyttää palautumisen tarkastelussa sekä aktiivisuuden seuraamisessa.

Mikä sopii parhaiten itselle?

Niin urheilukellot, aktiivisuusrannekkeet kuin älykellot saa tilattua kätevästi netistä, jossa niiden ominaisuuksia pääsee myös vertailemaan. Esimerkiksi verkkokauppa https://www.tekniikkaosat.fi/ edustaa kaikkein parhaimpia älyrannekemerkkejä, joten sieltä voi ostaa niin arkea helpottavat rannekkeet kuin urheiluun sopivat rannekkeetkin. Kaikki ovat tilattavissa nopeasti ja edulliseen hintaan.

Koska rannekeiden ja älykellojen kohdalla on runsaasti valikoimaa, kannattaa ensin miettiä, mihin tarkoitukseen älyranneke tai -kello tulee. Aktiivinen liikkuja valitsee ehdottomasti urheilukellon. Urheilukellojen kohdalla on kuitenkin paljon valinnanvaraa aina edullisista kelloista laadukkaampiin ja monia eri ominaisuuksia sisältäviin kelloihin. Käytännössä voisi ajatella, että mitä enemmän ominaisuuksia kellosta löytyy, sitä monikäyttöisempi se on. Aktiivisuusranneke taas on loistava valinta, mikäli liikkuminen on satunnaista kuntoilua tai mikäli päivittäisten askelmäärien seuraaminen kiinnostaa enemmän kuin varsinaisten liikuntasuoritusten seuraaminen.

Myös älykello sopii askelmäärien seuraamiseen sekä vaikkapa kalorien kulutuksen tarkkailemiseen. Älykellossa on kuitenkin paljon muitakin ominaisuuksia, jotka tekevät siitä erittäin käytännöllisen ja hyödyllisen apuvälineen. Sillä voi tehdä samoja toimintoja kuin puhelimellakin. Sen lisäksi älykello on myös kätevä ja helpompi kuljettaa mukana kuin puhelin. Sen voi laittaa ranteeseen myös silloin, kun puhelinta ei tule edes kuljetettua mukanaan.